Trampoliini tuo liikkumisen iloa – näin varmistat turvallisuuden?

Trampoliinit ovat nykyään kesän olennainen osa eikö vain? Trampoliineja on melkein kaikilla, ja niistä onkin paljon iloa sekä lapsille että aikuisille. Noudattamalla näitä turvallisuus- ja kunnossapito-ohjeita varmistat hauskan tavan liikkua pitkäksi aikaa.

 

Vielä muutama vuosikymmen sitten lapset pääsivät nauttimaan tasokkaasta pomppimisesta lähinnä isompien tapahtumien pomppulinnoissa. Pomppulinnat ovat pitäneet pintansa tapahtumissa, mutta vuosien myötä myös käsitys trampoliinista ja sen turvallisuudesta ovat muuttuneet.

Kuten tiedämme, trampoliinissa kannattaa hypellä yksi kerrallaan - koskee sekä aikuisia että lapsia - ja trampoliinin mukana toimitetaan myös vastaavat turvallisuusvarusteet. Jos pihassa on trampoliini, talon asukkaat todennäköisesti pitävät liikkumisesta ja arvostavat terveellistä elämää. Terveys ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä, joten neljän jalan varaan asennettu ja turvaverkolla varustettu trampoliini on nykyään yhtä olennainen osa kesänviettoa ulkona kuin puutarhakalusteetkin.  EU:n turvallisuusvaatimukset edellyttävät, että trampoliinissa on verkko ja reunasuoja, joten Home4you-trampoliineissa on luonnollisesti nämä turvavarusteet, ja ne voi ostaa myös erikseen silloin, kun kulunut verkko tai reunasuojus on vaihdettava uuteen.

Miksi turvaverkkoa tarvitaan? Siitä syystä, että hyppy ei päättyisi trampoliinin ulkopuolelle. 2017 alkaen turvallisen verkon korkeus on 180 cm. Trampoliinia ostettaessa turvallisuusmääräysten noudattaminen kannattaa varmistaa suoraan myyjältä.

Trampoliinin tarkastaminen? Tietysti!

Turvavarusteita on myös huollettava. Huolimatta siitä, että suurin osa trampoliinin osista on säänkestäviä, auringonvalo, sade ja tuuli tekevät kuitenkin tehtävänsä. Trampoliinin tarkastaminen keväällä talvisäilytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeää kuin polkupyörän huoltaminen keväisin.

Trampoliinin säänkestävä teräsrunko kestää talven ulkonakin, mutta keväällä kaikki liitokset, jouset ja verkon kiinnitykset on tarkistettava huolellisesti. Jousien vetämällä tehtävän tarkastuksen lisäksi myös maton, turvaverkon ja reunasuojan eheys ja hyvä kunto on varmistettava. Turvaverkon pieniinkin vaurioihin on suhtauduttava vakavasti – jos verkkoon osutaan, reikä repeää suuremmaksi eikä turvaverkko enää estä putoamisia. Jos näin on, verkko on ehdottomasti vaihdettava uuteen.

Jouset on aina saatavana lisävarusteena
Jouset on aina saatavana lisävarusteena

Garden4you - korkealaatuisia trampoliineja
Garden4you - korkealaatuisia trampoliineja

Home4you on myynyt trampoliineja jo 15 vuotta. Meiltä saat laadukkaat trampoliinit, jotka vastaavat kaikkia turvallisuusvaatimuksia. Tämän kevään malliston uusi neliömäinen trampoliini näyttää hyvältä ja sopii erinomaisesti myös erilaisten akrobaattisten hyppyjen harjoitteluun.

Trampoliini todellisille harrastajille! 

Trampoliini todellisille harrastajille

Vahva runko
Vahva runko

Vahvat kiinnikkeet
Vahvat kiinnikkeet

Paksu verhoilu
Paksu verhoilu

Korkealaatuiset materiaalit
Korkealaatuiset materiaalit

Home4you-trampoliinit:

  • Säänkestävä galvanoitu teräsrunko - vähentää ruostumisen vaaraa;
  • Kestävä teräsrunko;
  • Venymätön polypropeenimatto;
  • Säänkestävä reunasuojus (PVC);
  • Lujilla kiinnikkeillä varustettu turvaverkko;
  • Neljä jalkaa varmistavat vakauden.

 

Turvaverkko ja muut varaosat voidaan ostaa myös erikseen. Katso lisää verkkokaupasta?

Miten koota trampoliini?  Katso video täältä!

 

 

 

Lisätään ostoskoriin…